sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Juoksuhaaste

Sain Tiinuskalta kivan juoksuhaasteen, johon ihan oikeasti tahdon vastata. Tosin piti käydä juoksemassa, että sain vastauksen jokaiseen kysymykseen.

1. Miten usein ja millaisia lenkkejä juokset?
Onneksi löytyy Heiaheian tilastot, niin saan ihan tarkkaa dataa. Viime ja tämän vuoden tilastojen mukaan juoksen keskimäärin 1,2 lenkkiä viikossa. Aktiivisena juoksukautena viikottaisten lenkkien määrä vaihtelee yhdestä viiteen. Keskimääräisen lenkin pituus oli viime vuonna 7,2 kilometriä ja tänä vuonna tähän mennessä 8,5 kilometriä. Yksittäisen lenkin pituus vaihtelee noin kolmesta 25 kilometriin.

2. Miksi juokset?
Niin monesta, monesta syystä. Raikkaan ilman, liikunnan riemun, hyvän kunnon, stressin purkamisen, kauniiden maisemien, uusien juoksukenkien vuoksi muun muassa. Minulla on sisäinen tarve juosta. Jos on mennyt pitempi aika, etten ole ehtinyt juoksemaan, niin alan katselemaan kaihoten juoksukenkiä, vaikka olisinkin harrastanut muuta liikuntaa.

3. Seuraatko jotain juoksuohjelmaa? Teetkö ohjelman itse vai oletko sen jostain poiminut?
Juoksufoorumin Puolimaraton läpi -ohjelman mukaan olen parina viime vuonna valmistautunut kevään puolikkaalle. Välillä treenaan itse tehdyn ohjelman mukaan ja välillä käyn juoksemassa silloin, kun huvittaa.

4. Mikä on ollut tämän vuoden paras lenkki? Jäävätkö yksittäiset lenkit yleensäkään mieleen?
Helsinki City Marathon ei varmastikaan ollut teknisesti ottaen paras lenkki, mutta se on jäänyt mieleen. Harvoinpa yksittäiset lenkit jäävät mieleen, ellei ala tarkemmin miettimään.

5. Suositko jotain tiettyä merkkiä juoksuvarusteissa? Miksi juuri sitä?
Asicsin lenkkarit olen todennut jaloilleni sopiviksi, joten niitä suosin. Ei sekään ole kiveen hakattu, mutta kengät ovat niin tärkeät juoksemisessa ja lisäksi melko kallis hankinta, että en viitsi hirveästi riskeerata. Muuten en ole merkkiuskollinen, tai edes merkkitietoinen.

6. Pidätkö juoksupäiväkirjaa? Jos, niin mitä siihen kirjoitat?
Sähköisesti käytän Garmin connectiaHeiaheiaa ja My asicsia. Juoksija-lehden paperisen juoksupäiväkirjan täyttäminen on vähän jäänyt, kun noihin sähköisiin pääsen runoilemaan pidemmälti, miltä juoksu tuntui. Lisäksi kirjoittelen säästä ja satunnaisesti reitistä tai yleisestä olotilasta.

7. Onko sinulla tavoitteita juoksun suhteen? Millaisia tavoitteita?
Elokuisen HCM:n jälkeen minusta on tuntunut, että nyt ei ole enää pakko tavoitella mitään. Olen niin pitkään haaveillut maratonin läpäisemisestä, että sen jälkeen olo on tuntunut kovin kevyeltä. Toki olen keväällä lähdössä Tukholman maratonille. Lisäksi puolimaratonin ennätystä tahtoisin joskus parantaa. ;)

8. Mikä on juoksuharrastuksessa haastavinta?
Lenkille lähteminen.

9. Juoksetko ympäri vuoden? Mikä on mielestäsi paras vuodenaika harrastukselle?
Periaatteessa kyllä, tosin talvella vähemmän. Kaikissa vuodenajoissa on omat hyvät ja huonot puolensa, mutta kevät tuntuu sopivan minulle parhaiten.

10. Oletko koskaan kokenut ns. runners high -ilmiön? Juoksetko flowssa?
Ainakin olettaisin, että olen kokenut runners high'n. Monestikin hymy nousee huulille juostessa ihan vain juoksemisen ilosta. Toisaalta välillä juoksu ei kulje ollenkaan, mutta niidenkin jälkeen tulen kotiin paremmalla tuulella kuin mitä olin lähtiessä.

11. Heitä joku protip aloittelevalle juoksijalle!?
Olen tylsä, mutta malta juosta tarpeeksi hiljaa. Se on tylsää ja se on vaikeaa, mutta tuottaa lopulta tulosta. 

En haasta erikseen ketään, mutta toivon, että jos et ole vielä vastannut näihin kysymyksiin, niin vastaa nyt!

2 kommenttia:

  1. Kiva kun vastasit haasteeseen :) Kohdan 11 voi oppia kai vain kantapään kautta, tai näin se on mennyt ainakin omalla kohdallani. Mutta vitsit miten ihanaa nyt onkaan, kun saa "luvan kanssa" juosta todella iisejä lenkkejä. Niiden jälkeen haluttaisi aina syleillä koko maailmaa, ihania ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen ei tosiaan muiden sanomiset auta, vaan lopulta se pitää tajuta itse. Sinä opit aika nopeasti pk-lenkkien ihanuuden! :)

      Poista

Kommentti olis kiva! ;)