sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Elixia Pilates

En muista, olenko aiemmin kertonut, että minulla on pilatestausta. Vuoden verran kävin "ihan oikealla" pilatessalilla, jossa oli alkuun neljän kerran alkeiskurssi tärkeimmistä pilateksen elementeistä (hengitys, keskivartalon tuki, lapatuki ja joku, jota en nyt muista) ja pienet ryhmät, jotta ohjaaja pystyi neuvomaan jokaista henkilökohtaisesti. Pilateksen taustalla on idea saada linjattua ihmisen vartalo keskiasentoon. Liikkeet tehdään oman hengityksen rytmissä joko ilman apuvälineitä tai niiden kanssa, joita on hyvin monenlaisia. Erityisen tärkeää on tehdä liikkeet laadullisesti oikein. Mieluummin vain yksi tai kaksi hyvää toistoa kuin viisi hutiloiden tehtyä.

Mitä luvataan? Kiireetön tunti, jolla tehdään hallittuja, koko kehoa vahvistavia liikkeitä hengityksen rytmittämänä.

Mitä tykkäsin? Tällä kertaa tunnilla käytettiin apuna palloa. Ohjaaja sanoi, että tällä kertaa ollaan varioidulla tunnilla, mikä tarkoittaa, että pitempään tunnilla käyneille annetaan jo jatkovariaatoiden jatkovariaatioita. Silti aina lähdetään perusliikkeestä, joten ensikertalaisetkin pääsevät hyvin mukaan. Pilatestunnit ovat hyvin vaativia siinä suhteessa, että kaikki liikkeet lähtevät keskivartalosta. Ulospäin näkyvä liike saattaa olla hyvinkin pieni, mutta silti "sisällä" tapahtuu paljon. Vaikeaa on nimenomaan se, että tunnin tärkeintä liikettä ei näe ulospäin, jolloin se täytyy vain oman kokemuksen kautta löytää. Liikkeet ovat hyvin helppoja, jos ne tekee vain sinnepäin. Ovathan nämä liikuntakeskusten pilatestunnit kaukana siitä keskittymisestä, mitä varsinaisilla pilatessaleilla toiminta on. Tarkoitan siis lähinnä sitä paneutumista yhteen liikkeeseen ja sen taustalla olevaan "teoriaan". Silti suosittelen pilatestunteja kenelle tahansa. Lopun viimeksi olemme ohjatuilla tunneillakin aivan itse vastuussa tekemisistämme.

Yleisiä huomioita. En ole käynyt vielä yhdelläkään ryhmäliikuntatunnilla, jossa ohjaaja ei kehottaisi tekemään jotain, jonka pohjan löydän pilateksesta: "vedä napaa selkärankaan" tai "hartiat pois korvista". Ideaalimaailmassa pilatesta ei tarvittaisiin: jokainen osaisi hengittää ja kropassa ei olisi virheasentoja. Valitettavasti emme elä sellaisessa, joten pilateksesta hyötyisi ihan jokainen. En ole ollenkaan yllättynyt, että kovin monen erilaisen lajin urheilijat käyttävät harjoituksissaan pilatesta.

2 kommenttia:

  1. Tunnut selviytyvän loistavasti ja helposti ryhmäliikuntahaasteesta! Ei ole enää montaa jäljellä. :)

    Pilates alkaa kyllä kiinnostamaan, mitä enemmän siitä kuulee ja lukee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enää kahta vajaa... Jee! :)

      Ehdottomasti suosittelen pilatesta ihan jokaiselle. Jos on mahdollista päästä ohjatulle tunnille, niin mene! :)

      Poista

Kommentti olis kiva! ;)